Harrastesähly herättänyt suurta kiinnostusta pelaajien kesken

Hiki virtaa, tossut vikisee ja mailat sekä pallot kolisee laitoja ja toisiaan vasten. Välillä kentältä kuuluu myös pieni naurunremakka tai maalin jälkeistä tuulettamista. Tunnin pelaamisen jälkeen ryhmä kokoontuu päät märkinä ja hymyt kasvoilla yhteiskuvaa varten.

AC HAKIn järjestämän harrastesählyn toiminta on lähtenyt mainiosti käyntiin. Viikoittain mukana on ollut noin 11-14 kenttäpelaajaa sekä 1-2 maalivahtia. Joka kerta pelit ovat olleet laadukkaat ja vaihtopelaajiakin on ollut sopivissa määrin, jotta kenenkään ei ole tarvinnut juosta itseään ihan puhki. Ryhmässä liikkuu niin kokeneempia pelureita kuin vasta-alkajiakin, joten jokaiselle on kentällä tilaa. Harrastesählyn kertamaksullisuudesta on tullut vain kiitosta mukana olleilta, koska toimintaan ei tarvitse sitoutua koko kaudeksi, vaan halutessaan voi tulla peleille vaikka vain kerran kuukaudessa. Yksi pelikerta kustantaa pelaajille 3 euroa, joka maksetaan paikalle saavuttua MobilePay-sovelluksella.

Harrastesählyryhmämme on avoin kaikille aikuisille sukupuolesta riippumatta ja mukaan mahtuu vielä paljon uusia pelaajia. Ainoa vaatimus paikalle tulijoille on sisäpelikengät sekä oma sählymaila (tai maalivahdin varusteet). Harrastesählyä pelataan maanantaisin klo 19-20 Rajakylän tennishallin sählykaukalossa. Mikäli sinua kiinnostaa tulla pelailemaan, ilmoittaudu mukaan alla oleviin yhteystietoihin.

Yhteyshenkilö Eemeli Saukkonen, WhatsAppilla 050 581 2122 tai sähköpostitse eemeli.saukkonen@achaki.fi

Lisätietoja harrastesählystä löydät alla olevasta linkistä:

https://achaki.fi/peliryhmat/harrastesahly/