Historia

Hakunilan Kisa ry perustettiin tammikuussa vuonna 1979, salibandyjaosto puolestaan vuonna 1989. Seuralla oli varhaisina vuosinaan pesäpallo-, jalkapallo-, yleisurheilu- sekä lentopallotoimintaa, mutta seura tuli tunnetuksi laadukkaasta salibandytoiminnastaan. HaKin väreissä pelasi useita joukkueita eri tasoilla Suomen Salibandyliiton järjestämissä sarjoissa niin aikuisten kuin junioreidenkin osalta.

Seuran lippulaivaksi muodostui miesten edustusjoukkue, joka pelasi korkeimmalla sarjatasolla, miesten Salibandyliigassa, kausina 2000 – 2005 sekä 2006 – 2011. AC HaKi on korkeimman sarjatason maratontaulukossa sijalla 18, kymmenen kauden aikana yhteensä 283 liigaottelua pelanneena. Edustusjoukkueen kotiluolana toimi Tikkurilan Urheilutalo, jossa AC HaKi:n kotiottelut keräsivät yhteen seurayhteisöä ja muuta vantaalaisyleisöä. Yleisön toiminta oli ajoittain niinkin fanaattista, että kotiottelut nousivat otsikoihin erilaisten kommelluksien ja sattumusten vuoksi. Keväällä 2011 edustusjoukkue putosi liigasta 1. divisioonaan, mutta ei talousvaikeuksista johtuen saanut muodostettua joukkuetta seuraavalle kaudelle. Uusi tuleminen aloitettiin 4. divisioonasta, josta joukkue pelasi itsensä kausi kerrallaan ylöspäin. Edustusjoukkueen sarjapaikaksi vakiintui Etelä-Suomen alueellinen 2. divisioona, jossa joukkue pelasi vuodet 2014 – 2020, ja uudeksi kotiluolaksi Campo Center, joka sijaitsee Rajakylässä. 2. divisioonassa AC HaKi kuului sarjan kärkijoukkueisiin ja oli useana kautena lähellä nousta Divariin.

Seura lakkautettiin keväällä 2020, kun seuran toiminta sulautettiin yhteen helsinkiläisen SC Hawksin kanssa. Suunnitelmat fuusioseuran tulevaisuudeksi olivat suuret ja yleisesti puhuttiin Itä-Vantaan ja Itä-Helsingin yhteisestä 1000 jäsenen megaseurasta. Todellisuudessa puheet jäivät vain suunnitelmiksi ja ainoastaan harva vanha AC HaKi:n jäsen jatkoi harrastustaan tai toimintaansa uudessa fuusioseurassa enemmän kuin yhden kauden ajan.

Kesällä 2024 vanhan seuran taustoilla, eri rooleissa toimineet taustahenkilöt päättivät käynnistää perinteikkään seuran toiminnan uudelleen uuden yhdistyksen voimin. Toiminta keskittyy alussa matalan kynnyksen harrastetoimintaan ja tulevaisuutta rakennetaan rauhakselti, realiteetit huomioiden. Ensimmäisellä toimintakaudella uudessa seurassa pyritään tavoittamaan vanha jäsenistö mahdollisimman laajasti. Seura ei osallistu Salibandyliiton sarjatoimintaan kaudella 2024-2025.

AC HAKI -IKONIT

AC HAKI –ikoneiksi aateloidaan seuran historian saatossa ansioituneita pelaajia, toimihenkilöitä, seuratyöntekijöitä ja muita jäseniä. Ikonitoiminnan on tarkoitus nostaa esiin sekä kunnioittaa seuran vahvaa historiaa ja huomioida seuran rakentumisessa kulmakivinä toimineita henkilöitä.

AC HAKI -ikoni #1:

Henri Toivoniemi

AC HAKI -ikoni #2:

Sami Vidgren

AC HAKI -ikoni #3:

Jan Kondo